Motivaatio – mikä se on?

Olen tässä jonkin aikaa miettinyt, kuinka saisin motivoitua itseni suorittamaan kunnialla opiskeluni läpi. En ole keksinyt mitään. Sen tiedän, etten tule jättämään opiskelujani kesken, mutta pitäisi vaan keksiä joku syy tai tekosyy, että koulunpenkin kuluttaminen kiinnostaisi. Syy miksi en ole tännekään kirjoitellut, on aika helppo selittää, kun sekään ei vaan kiinnosta hevon vittuakaan. Tässä olisi reilu vuosi koulua jäljellä ja sitten pitäisi keksiä, mitä sitä tekisi seuraavat 50 vuotta. Eläkeikä kun vielä koko ajan nousee, niin voisi sanoa, että mitä sitä tekisi loppuelämänsä, kun eläkkeellehän meitä ei tulla ikinä päästämään. Tai kun päästään, niin ollaan liian vanhoja nauttimaan siitä. Se onkin helvetin hienoa sitten 97 -vuotiaana päästä ansaitulle eläkkeelle. Silloin voisi toteuttaa kaikki haaveensa. Esim. hypätä benji-hyppy kahdestaan hengityskoneen kanssa tai vaikka lähteä matkailemaan maailman ympäri pyörätuolilla.

Sählykausi alkaa ja pelishortsit jalkaan

Nyt se vihdoin ja viimein alkaa. Tässä on taas koko kesä mennyt odotellessa, että pääsee pelailemaan salibandya ja nyt tämä pitkä ja raskas odottelu on palkittu. Tuli tuossa kesän aikana päivitettyä mailavalikoimaa uudella mailalla ja uudet monotkin tuli hommattua. Tänään pitäisi suorittaa rauhallinen sisäänajo uusille varusteille. En ole kyllä ikinä ole osannut pelata rauhallisesti, enkä usko että nytkään tulee niin tapahtumaan. Aina vaan täysillä ja sääli on sairautta. Rupesin tuossa miettimään, että mitenkäs tämän kesän urheilut on mennyt. Aika hiljaista on ollut urheilurintamalla. Viime viikolla kävin kaverin kanssa potkimassa jalkapalloa ja muutaman kerran olen käynyt salilla rautaa nostelemassa, mutta siinäpä onkin tämän kesän urheilusuoritukset. Onneksi kesäntyöt olivat sen verran ruumiillista raatamista, ettei päässyt kaljamaha ottamaan täysin valtaa tässä ”atleettisessa” kropassa.

Tuuri se on huonokin tuuri.

Tässä tuli vietettyä kirjaimellisesti noin kuukauden loma kirjoitteluilta, vaikka ei sitä lomaksi voinut kutsua. Minulla on aina ollut hyvä tuuri kaikissa asioissa ja sen pystyin toteamaan lähdettyäni töistä kotia kohti 2.8.2009 klo.16.30. Ajettuani 50 kilometriä katsoin taustapeiliin ja rupesin ihmettelemään, että miten asvaltti tiellä ajettaessa pöllyttää noin paljon hiekkapölyä. Kaarsin auton bussipysäkille ja huomasin, että se mikä pöllyää, niin ei ollutkaan hiekkaa vaan jäähdytysnestettä joka konepellin alta yritti karkailla pientareelle. Tempaisin konepellin auki ja tautinen höyryäminen vaan jatkui, kunnes autossa ei ollut mitään mikä voisi höyrytä. Onni onnettomuudessa, etten ollut töissä esimerkiksi niinkin kaukana kuin Rovaniemellä tai Turussa. Yksi puhelin soitto ja kaveri tuli 20 kilometrin päästä hinaamaan katiskani autokorjaamon pihaan. Ajattelin että, tämä on juuri meikäläisen tuuria, kun kesäntyöt on tehty ja opiskelurahat tienattu, niin jotain menee paskaksi ja kaikki pätäkät sulaa niiden korjailuun. Vitunkos sille mahtaa. Asiat kun on vähän aikaa hyvin niin kyllä se saatana joku vastoinkäyminen pudottaa perse edellä takaisin maan pinnalle. Onneksi nyt ei kaikki rahat kulunut korjailuun. Tarvittava osa löytyi Helsingistä, joka oli koko Suomen ainut ja se eikun tilaukseen. Perjantai iltapäivästä osa saapui Saarijärvelle, jossa oleskelin sen pari päivää ja korjaamon pojat laittoi auton kuntoon. Alun perin minun olisi pitänyt olla jo torstaina koulunpenkkiä kuluttamassa, mutta en viitsinyt jättää autoa Saarijärvelle ja kävellä kahtasataa kilometriä. Pakko myöntää, että yllättävän hyvin on 15 vuotta vanha auto kestänyt, kun ei ole sen ihmeellisempiä remontteja tarvinnut tehdä, mutta mikään ei kestä loputtomiin. Ihme tuuri sinänsä, että juuri kun viimeisen kerran ajelin töistä kotiin, niin silloin pamahti paskaksi.

Kuukauden kirjoittelutauon aikana ei juuri ole tapahtunut mitään erikoista. Poikkeava viikonloppu oli, kun vietettiin kavereiden kanssa samana viikonloppuna KuopioRock ja JyväskyläRalli. On sanomattakin selvää, että meillä oli hauskaa ja miksipä ei olisi, kun hullu ystäväporukka pääsee irti.

Rokki sunnuntain tapahtumat pienellä viiveellä

Haluan pyytää anteeksi kaikilta blogini lukijoilta, etten ole uusia juttuja kirjoitellut. Tämä ei tarkoita, että minulta olisi jutut loppunut, vaan vapaa-aikani ei millään riittänyt paskan jauhannalle. Nyt minulla on kesän työt tehty ja alkaa ankara koulunkäynti. Koulun alkaminen tarkoittaa sitä, että ehdin huomattavasti paremmin kirjoittelemaan juttujani. Täytyy tietenkin aluksi kertoa mitenkä päättyi heinäkuussa vietetty Ilosaarirock.

Rokki sunnuntai eli rokkailijoiden pyhäpäivä alkoi samalla tavalla kuin muutkin rokkiaamut konsanaan. Aamupalaksi kiskaisin yöllä grilliltä ostetun pizzan ja pari lonkkua. Pakko myöntää, että maistuipa helkkarin hyvältä tämä kyseinen pizza ja miksipä ei olisi maistunut, kun kova työ tehtiin saadaksemme eväät grilliltä kämpille. Ei haitannut, vaikka olin polkupyörän tangon yli lentänyt sen päälle ja pari kertaa pudottanut ympäri katua. Aamupalan jälkeen täytyi pakata kylmälaukku viimeisen rokkipäivän rientoja varten ja Maj Karmaa kuuntelemaan. Mahtava aloitus päivällä, kun pääsi heti alkuun kuuntelemaan hyvää musiikkia. Maj Karman jälkeen ei tälle päivälle olisi, kuin pari bändiä ja loppu aika kaljoittelua ja chillailua. Meillä oli neljä tuntia aikaa tankata itseämme Disco Ensemblen tiukkaa esitystä varten. Tämä bändi, se ei ikinä tuota pettymystä, vaan joka kerta heittää tiukan setin. Sunnuntai-illan ja Ilosaarirockin vuoden 2009 osalta pisti pakettiin Kotiteollisuus ja upealla tavalla pistikin. Tuli sitä itsekin hoilattua kurkki kipeäksi asti Hynysen rallattelun tahtiin. Viimeisen keikan jälkeen piti ostaa pikkusen evästä ja tilsiä viimeiset yksinäiset alkomahooli putelit ja purnukat kylmälaukun pohjalta, ja siirtyä sängyn pohjalle odottelemaan huomista krapulaa, joka tulisi iskemään kuin Mike Tyson ennen toisten korvien irti puremisia.

Herättyäni aamulla krapulaa ei näkynyt. Oli todennäköisesti eksynyt väärään osoitteeseen, kun se lopulta ei tullut ollenkaan. Ei se minua harmittanut, koska illalla pitäisi jo lähteä ajamaan kohti Ähtäriä töitä painamaan. IlosaariRock oli tänäkin vuonna onnistunut tapahtuma, niin kuin aina ja ensi vuonna tietenkin takaisin rokkaamaan.

Rokki lauantai

Aamulla heräsimme kylmään totuuteen tai oikeastaan kylmään kaljaan. Yhdeksältä ylös ja rokkitunnelma heti kattoon perinteisellä rokki aamupalalla, joka koostui kahdesta oluesta ja yhdestä lonkerosta. Tällä tavalla pääsee rokki fiiliksiin heti, ilman sitä ainaista päänsärkyä ja pahaa oloa. Hauskan aamusta teki myös se, kun emme päässeet ylös majapaikastamme. Ulko-ovi oli sellainen sisältäkin avaimella avattava systeemi ja avaimet olivat hävinneet. Niitä tovin etsittyämme tulimme siihen johtopäätökseen, että meidän täytyy murtautua ylös tästä asunnosta. Onneksi ei tarvinnut laseja ruveta pudottamaan, koska ystäväni (asunnon omistaja) oli jo kerran joutunut ne pudottamaan. Eihän meillä muuten mikään kiire olisi ulos ollut, mutta kun jääkaappi oli ulkona ja kaikki kaljat siellä. Joten voitte kuvitella minkälaiseen paniikkiin se heittää, kun tuntuu, että kuolee nestehukkaan. Aamun ensimmäisten tuntien aikana ystäväni alkoivat ryömiä koloistaan paikan päälle ja alkoi lähestyä lippujen vaihtaminen rannekkeisiin. Meidän pitäisi lähteä Anna Puuta kuuntelemaan, joka kiinnosti yhtä paljon kuin potku munille eli ei vittu tippaakaan. Äkkiä piti kiskoa olutta, niin paljon kuin vaan ehti, etten joko kuulisi sitä rääkymistä tai muistaisi. Epäonnistuin PERKELE! Siellä seisoimme YLE X teltan anniskelualueella keltaiset rannekkeet ranteissa, olut tölkki kädessä ja kuuntelimme kun tämä Idolssi tytteli raiskasi äänellään kaikki lähitienoon kissat. Vaikka olin saanut heitettyä huiviini jo aimo annoksen ohrapirtelöitä, niin silti päänsärky löysi tiensä tähänkin tyhjään päähän, kiitos Anna Puun rääkymisen. Anna Puun jälkeen siirryimme yhden ystäväni kanssa päälavan anniskelualueelle kuuntelemaan lapsuutemme yhtä suosikki bändeistä eli Stratovariusta, jonka musiikkia en ollutkaan kuullut moniin vuosikymmeniin. Mikäs siinä nurmella istuessa, kun keli on lämmin ja olut kylmää. Onhan sitä joskus asiat ollut toisinkin päin, mutta onneksi nyt ei ollut. Stratovariuksen setin jälkeen juoksu jalkaa rokkialueen ulkopuolelle nestetankkausta suorittamaan, että selviytyisimme muutaman tunnin perästä kuuntelemaan Don Johnsonin Suurta Bändiä. Johnsoni oli sinänsä pettymys, mutta itseään saa syyttä, kun ei ole tullut niiden uutta levyä kuunneltua. Päivän kohokohta oli lähestymässä hitaasti, mutta varmasti – CHILDREN OF BODOM. Ensimmäisestä kertaa elämässäni näin kun Bodomin lapsukaiset heitti keikan. En ole montaa kuukautta kuunnellut heidän musiikkituotantoaan, mutta sen voin sanoa, että tykännyt olen alusta lähtien. Eikä tämä keikka muuttanut mieltäni ainakaan toiseen suuntaan, ehkäpä jopa päinvastoin. Keikka oli aivan loistava ja sen jälkeen taas tankkaamaan. Ilosaarirock on myös sen takia paras tapahtuma, koska siellä näkee aivan älyttömästi tuttuja ja totta kai se pitää oman kotikylän tapahtumassa olla mukana. Lauantai-illan viimeinen esiintyjä, jota minut pakotettiin katsomaan, oli BMW eikun siis PMMP. Tämä oli rakkaan tyttöystäväni eli muijani ykkösbändi ja pakkohan sitä oli mennä katsomaan. En ole eläissäni tykännyt kyseisestä bändistä, vaikka radiosta onkin väkisin kuullut joka helvetin biisin. Mikäs sitä oli kuunnellessa, kun miettii, että olen paskempaakin joutunut kuuntelemaan (Anna Puu). Keskityin olemaan muijani henkivartija ja vahdin, ettei vaan yksikään rupea tönimään häntä. Jouduimme rakkaani toimesta siirtymään usean kerran, koska hän näki silmistäni, että kohta vedän jotain turpaan. Keikan jälkeen katsoimme ilotulitukset ja siirryimme ulkopuolelle, jossa kaikki ystävät odottivat kylmälaukkuani vahtien. Tyttöystäväni lähti jo unille, mutta me jatkoimme rokkaamista tai siis kaljoittelua. Muutaman tunnin kaljoittelun jälkeen jaloittelimme siihen malliin, että menimme keskustaan torin grillille pizzaaaa ostamaan. Siitä reissusta tuli, niin ikimuistoinen, etten ole eläissäni nauranut niin paljon. Meitä oli pizzoja tilailemassa kolme jätkää. Pitkän odottelun jälkeen saimme neljä pizzaa ja otin itselleni vielä aurajuustoranskalaiset ja juustohampurilaisen. Tähän asti kaikki oli mennyt ihan hyvin, mutta nyt alkoi kolmen cowboyn ratsastaminen kämpille kahdella pyörällä. istuin ensin toisen pyörän tarakalle, koska jätkät sanoi, että pääsemme paljon nopeammin perille. Vitut päästiin. Ensimmäistä korttelia ajoimme varttitunnin kaatuen kymmeniä kertoja ja keräillen pizzoja asvaltilta. Sitten otimme pyörään tasaisen alkuvauhdin ja hyppäsin tarakalle. Puoli metriä ehdin istua kyydissä ja törmäsimme puuhun. Sanoin jätkille, että vittu mä kävelen. Se ajatus ei pojille käynyt, vaan seuraava jätkä testaamaan tarakalla istumista ja Jaska poika ajamaan yksin toisella pyörällä. Muutamia kymmeniä metriä jätkät ajoivat loistavasti kunnes tarakka repesi irti liitoksistaan ja pamahti paskaksi. Vähän ennen tarakan hajoamista ajoin poikien takana ja jouduin iskemään etujarrun pohjaan, koska heidän kulkuneuvonsa teki tiukan koukkauksen vasemmalle. Senhän tietää kun iskee etujarrun pohjaan, niin tangon ylihän siinä lähdetään ainakin kun toisessa kädessä on pizza, ranskalaiset ja hampurilainen. Onneksi nämä ruuat pehmensivät lentoani mainiosti, kun niiden päälle kaaressa lensin. Oli nimittäin purilainen ja ranskalaiset lintassa tuon lennon jälkeen. Seuraavaksi äijät istuivat kahdestaan satulalla ja edessä oleva ohjasi ja polki. Pääsimme tällä tyylillä monia satoja metrejä, kunnes polkija huusi, että ei jaksa polkea enempää, lennosta vaihto. Takana oleva rupesi polkemaan ja parin metrin jälkeen lensi vauhdilla ruusupuskaan tämä kahden miehen ja kolmen pizzan polkupyöräkulkue. Minähän se meinasin kuolla nauruun, kun katsoin kaaressa lentäviä pizzoja ja pusikossa kiroilevia jätkiä. Matkaa ei olisi jäljellä kuin muutama satametriä ja olisimme perillä. Jätkät saivat vielä viimeisillä metreillä rikottua pyörästä satulan, joka vääntyi osoittamaan koko ajan enemmän tummenevaa taivasta. Heitimme ruuat ääntä kohti ja rupesimme nukkumaan aika aikaiseen. Olihan se kello vasta viisi aamulla, eikä tarvitsisi herätä kuin vasta neljän tunnin päästä. Onneksi jokainen oli nauttinut sen verran unilääkettä päivän aikana, niin nukkumatin löytäminen ei tuottanut ongelmia. Se on kiva ruveta nukkumaan, kun on Matti kukkarossa ja nukkumatti unissa. Lähiaikoina tulen kertomaan selvisimmekö hengissä rokin viimeisestä päivästä.

Rokki Perjantai

Ilosaarirock perjantai keskittyy lähinnä erilaisiin klubeihin, missä musiikki pauhaa. Me ystävien kesken keskitytään olennaiseen, eli sivistyneeseen seurusteluun ja muutaman juoman nauttimiseen (joskus alkoholinkin, mutta todella harvoin). Jos totta puhutaan, niin jauhamme paskaa urut auki. Tämäkään rokin ensimmäinen päivä ei ollut poikkeus. Joensuussa järjestettävän Ilosaarirokin joka vuotisen koluamisen suurin syy on, se kun kaikki ystävät ympäri Suomea kokoontuu yhteen pitämään hauskaa. Saavuin ensimmäisenä ystäväni luokse, jossa tulisimme majoittumaan tämän maagisen viikonlopun. Pikku hiljaa paikalle tulivat myös muutkin jätkät ja alkomahoolijuomien nautiskelun yhteydessä kovaääninen paskan jauhanta sai ensi tahdit. Jätkät mättivät turpaansa vahingossa pilaantuneita makkaroita, mutta eipä tuo ketään häirinnyt. Vanha makkarakin on kurmee ruokaa, kun vaan on oikeat aineet millä huuhdella kurkusta alas. Muutaman tunnin jälkeen, kun olimme juorunneet kuin pikku tytöt, niin rupesimme valmistelemaan lähtöä kohti rokin tapahtumapaikkaa. Kylmälaukut täyteen keskiketterää ja sedät lähtivät raahaamaan arvokasta lastiaan kohti päätä huimaavaa humalaa. Siinä sitä tölkki toisensa perään huuhteli kituset janoa sammutellessa. Toisilla meinasi uni ruveta jo tulemaan silmä kulmaan, joten ne sitten lähtivät nukkumatin luokse kyläilemään. Huomasin, että perkele olen yksin. Tai siis en yksin, koska n. 20000 musiikin ystävää oli paikalla, mutta vailla ystäviä. Mietin joutuuko köyhä ostamaan uusia ystäviä, kun ei tuo unihiekkakaan vielä silmiini ollut tietään löytänyt. Mielessäni ajattelin, etten luovuta, joten kiertelin ympäriinsä olutta huiviin samalla heitellen. Tovin heittelyn jälkeen tuli se kriittinen hetki, kun piti saada jotain murkinaa suolen mutkaan. Kävelin yhden kebabbi kojun ohi, jossa myyjä huusi jollekin ”asiakkaalle”, joka kinusi yhtä ranskalaista. – PAINU VITTUUN!!! SULLA EI OLE KUMMISKAAN VARAA OSTAA MITÄÄN!!! Mielenkiintoni heräsi tätä asiakaspalvelun ammattilaista kohtaan, tai lähinnä hänen kauppaamiaan ruokia kohtaan. Ostin siitä kebabbi ranskalaisilla höystettynä. Otin sen tulisena, koska tykkään helvetisti tulisesta ruuasta. Se oli elämäni suurimpia virheitä. Myyjä pudotti pipetillä muutaman tipan jotain ihme lientä annokseeni ja ensimmäisen haarukallisen jälkeen tuntui kuin pää olisi räjähtänyt ”kaappimaisten” hartioitteni välistä ympäri katua. Varttitunnin yritin saada tätä saatanallista tulisuutta suustani pois. Tuntui kuin kieli olisi sulanut hampaiden mukana ja huuhtoutunut kurkusta alas. Sitten huomasin, että olut lieventää poltetta. Olisi kyllä riittänyt, jos olisin pitänyt sitä olutta suussani, mutta mielestäni paremmalta idealta tuntui kitata muutama tölkki ääntä kohti. Joko polte loppui tai en vaan enää huomannut sitä. Vaikea sanoa. Kello lähenteli kahta, joten ajattelin siirtyä kohti majapaikkaa. En siksi, että olisi väsyttänyt, vaan siksi kun jano juomat loppuivat. Vaellettuani kämpille kaaduin suoraan sänkyyn ja ZZZZZZZZZZZZZZZ!!!

Iloinen saari rokki 2009 – 17. – 19.7

Kyllähän nuo kellon viisarit liikkuvat, mutta miksi noin perkeleen hitaasti noiduin kun viimeisiä työtunteja viikonloppuhommassani puuhastelin perjantaina 17. heinäistä kuuta. Syy miksi koko ajan kyttäsin tätä seinällä matelevaa rakkinetta, oli selkeä TÄNÄÄN ALKAISI ILOSAARIROCK KOKO VUODEN KOHOKOHTA!!! Tämä kyseinen tapahtuma syrjäyttää joulut, uudet vuodet, vanhat vuodet, vaihdevuodet, juhannukset ja kaikki maailman kissanristiäiset ja hautajaiset kalenterivuoden tärkeimpiä meininkejä merkatessa. Rokkiviikonloppu kun on ohi, niin seuraavan vuoden rokkia ruvetaan odottamaan. Kaikki siinä välissä on aivan turhaa, paitsi muijan synttärit <- tämä lause piti laittaa, että kotirauha säilyy Kello kun naksautti viisarinsa osoittamaan kello kolmea päevällä, niin alkoi hurja valmistautuminen vuoden tärkeimpään viikonloppuun. Onneksi kaljat ja lonkerot olin jo edellisenä iltana käynyt, joten valmistautuminen olisi nopeampaa ja kaljavuori ehti olla kellarin sopukoissa kylmenemässä rokkia varten. Rokkiviikonloppuna juomat pitää olla parasta mitä oma suuni on maistanut, joten turha luulo, että olisin jotain kuraa käynyt lava tolkulla ostamassa. Tämä viikonloppu hommani ei ole täällä Ähtärissä, missä tälläkin hetkellä näitä juttuja vääntelen, vaan Joensuussa. Joten ei tarvinnut lähteä nuolemaan auton renkailla montaa sataa kilometriä asfalttia, ennen kuin voisin maistella rokin ensimmäisen huurteisen. Parin kilometrin matka taittui työpaikalta tulevan appiukon ja appiak.. eikun anopin luokse kuin ilmassa leijuen ja helvetin punainen autoni laskeutui edellä mainittujen henkilöiden talon pihaan. Paskaiset työvaatteet vaihtuivat pikaisen suihkuttelun ja parranajon jälkeen puhtaisiin rokkitamineisiin. Grillasin siinä vielä pikaisesti muutamat kanafile pihvit ja heiteltiin ne ääntä kohden samalla kuin vilkuilin kelloa. Mietin mielessäni, että kohta olen jo myöhässä, mutta tajusin, ettei minkäänlaista aikataulua oltu oikeastaan päätetty. Pihvien matkatessa vielä ruokatorvessani heitin muijalleni märän suutelman ja rupesin kantamaan kaljalastia takakonttiin. Vauhdilla kohti kaverin ”uutta” omakotitaloa ja eikun ROK ROK!!! Tuossa tuli höpistyä mitä tapahtui ennen rokin alkua ja seuraavaksi keskitytään oikein huolella kuinka sujui Ilosaarirock 2009. Siitä kerromme lisää ensi jaksossa. Pysykää kanavalla

Back to keikkahommat

Tämän kesän keikat alkoivat puolivälissä heinäkuuta, vaikken olekaan iskelmiä 50:n vuoden kokemuksella lauleskeleva Kari Tapion kopio. Raksahommiahan se piti lähteä painamaan ja ei kun auton nokka kohti Ähtäriä. Kavereille kun kerroin tulevan duunipaikkani sijainnin, niin kaikki luulivat, että työpaikkani olisi Ähtärin eläinpuistossa ja että olisin vieläpä jossain häkissä näytillä. Siinäpä vasta olisi ollut näkemistä, kun Jaskapoeka olisi susien ja ilvesten naapurihäkissä palanut perse paljaana vedättänyt menemään. Täytyy laittaa korvan taakse ensi kesää varten tämä työmahdollisuus. Raksahommat ovat olleet mainiota vastapainoa 9 kuukauden opiskeluvuodelle, jossa tulee paljon näprättyä tietokoneita. Tämän kesän aikana tietokoneen näppäimet ovat saaneet olla aika rauhassa. Netissä surffailut ja mesettelyt, ovat siirtyneet syksynpään. Vaikka netistä tulee lueskeltua ja katseltua iltalehti tai Vuorisen Juhan blogi ja joitain random sivuja. Mesettelyni keskittyy sekin vain sählyvuorojen suunnittelusta ja muutamasta paskan jauhanta tuokiosta. Tällä hetkellä viikonloputkin taittuvat töiden merkissä, mutta onneksi silloin tällöin tulee myös pakollisia vapaa viikonloppuja, joihin Ilosaarirock viikonloppu ja KuopioRock viikonloppu kuuluvat.

Sadankahenkympin jäät ja muita kesäkuulumisia

Siitähän on perskeles reilu kuukausi, kun viimeksi kirjoittelen tänne blogiini. Aika menee nopeasti, kun on paljon tekemistä. Kesälomalle lähdettäessä olin jo turtunut siihen ajatukseen, että joudun jonnekin biitsille aurinkoa ottamaan Suomen kauniissa kesässä (kaatosateessa). Asiat kumminkin muuttuvat ja niillä on tapana välillä kääntyä hyvällekin mallille. Kaikenlaista puuhastelua on kyllä riittänyt, että tämä taitaa olla tasan kolmas kerta, kun olen tietokoneella yli kolme minuuttia kesäkuun aikana. Kaikenlaista on tullut tehtyä ja tekemistä pitääkin olla, koska minä en ole sellaisen paskahousu, joka päivät nukkuu tai viettää aikansa joidenkin vitun pleikkareiden ja skeittareiden kanssa/seurassa. PERKELE SITÄ PITÄÄ SAADA JOTAIN AIKAISEKSI!!! Voi sitä vitutuksen määrää, jos päivän päätteeksi miettisin mitä olen päivän aikana saanut aikaiseksi, eikä tulisi mieleen kuin rallipelin ennätysaika jollain saatanan radalla ja tietenkin se perkeleen tuplasupervitunhyperpotkuhyppyvoltti, minkä heitin skeittilaudallani. Ei vitussa! Silloin on päivä kohillaan, kun työpäivän jälkeen ei jaksa tehdä muuta kuin käydä suihkussa, syödä ja painua unille. Ja nyt en puhu teidän tissiposkien työpäivästä kasista neljään, vaan seiskasta siihen asti, kun silmissä pimenee, eli kymmenen jälkeen iltaan asti. Minä kun en osaa hetkeäkään olla paikoillani. yötkin nukun juoksumaton päällä, kun en vaan pysy paikallani. No joo nyt alkaa mullakin karata mopo käsistä näiden juttujen kanssa, vaikka en ole kyllä mopolla ikinä ajanutkaan. Kaikenlaista on päässyt tapahtumaan reilun kuukauden aikana. Vitutus on kyllä pysynyt minimissään, jos nyt ei lasketa sadepäivien aikana ulkona seisoessa. Onneksi Suomen kesässä ei ole monta sadepäivää. Ei taida olla kuin 80 prosenttia kesäpäivistä sateen pilaamia. Sitten on perkele 9 kuukauden valkoisen kylmän paskan satelun aikaa. 365 päivää löytyy vuodesta ja niistä se viisi on sään kannalta hyviä päiviä, muut ovat vaan jollain ihmeellisellä tavalla perseestä. Kesällä täällä on kuin Lontoossa aina ja talvella kuin Siperiassa aina. Eipä tarvitse harrastaa matkailua, kun yhdestä maasta löytyy noin monikulttuuriset ilmastonmuutokset.

Tulihan tuota käytyä Utsjoella isäukon 50 vuotis synttäreillä. Yhteensä 2400 kilometriä autossa istumista ja puolet siitäkin meni krapulassa. Onneksi ei tarvinnut lähteä omalla bemarin katiskalla, vaan sain lainaan kaverilta saman maalaisen, mutta tähtikeulaisen menopelin ja mukavasti matka taittui ilmastoiduilla penkeillä verrattuna oman bemarin hikisiin penkkeihin. Matka oli todella onnistunut ja juhlat oli viimeisen päälle. Menoa ja meininkiä riitti seuraavan aamun pikkutunneille asti. Tilaisuuden juontaja oli aivan mahtava, koska se olin minä ja itseään pitää kehua. Synttärisankari pääsi tiettyyn ikään ja taisi itsekin tykätä juhlistaan. Se minua vaan ihmetyttää, miten voi tuolla lapin korvessa maksaa sankollinen jäitä 120 euroa. Voin sanoa, et oli nimittäin elämäni kalleimmat jäät mitä olen ikinä ostanut. Käytiin hakemassa olut tölkkejä varten tunturin kupeesta jäätä, että huurteiset pysyvät huurteisena. No takaisin tulomatkalla pamautin Suomen lipun väristä volkkarin pakettiautoa vastaan pientä ja sievää kyseisen rajoituksen ylittävää nopeutta (88km/hoossa 50km:n alueella). Mielestäni näistä pienistä sallitun nopeuden ylittämisistä voisi selvitä pelkällä nuhtelulla, mutta enpä ole vielä päässyt lakeja määräämään. Jotenkin minusta tuntuu, että eipä ole hirveän moni kyseisellä tiellä varmaan sakkoja saanut, kun eihän siellä perseessä asti pitäisi edes poliiseja olla. Eihän siellä ole edes autoja mitä kytätä, paitsi jonkun hippaheikin synttäreiden aikaan muutama auto. Suurimman osan ajastaan nämä lapinpoliisinperkeleet varmaan tutkaavat poroja ja puhalluttavan ympäripäissään olevia lapphalaisia jotka jänkhällä poroillaan ratsastaa. Sitten tulee porolla ajokieltoa ja sakkoja kolmen oravannahan verran. Siellä nyt ottavat kaikki poliisit, lappalaiset ja lappalaiset poliisit jäkälät ja donitsit nenäänsä, kun Jaskapoika tässä vähän avautuu. Siinähän otatte, ei minua kiinnosta vittuakaan. Näistä kolmesta edellä mainitusta ensimmäinen ja kolmas ansaitsevat vittuilut ja avautumiset, mutta keskimmäiset eli lappalaiset ansaitsevat vielä kaupan päälle vilpittömät kunnioitukseni. En tietenkään voi tälläkään kaikkia tarkoittaa, koska en ole tavannut kaikkia lappalaisia vai saamelaisia vai mitä ne olivat. Ne ketkä olen tavannut, ovat olleet hienoja ihmisiä.

Ainut asia mikä minua tällä hetkellä vituttaa on tämä saatanan heinäallergia, mikä tänään ensimmäisen kerran vaivasi tänä kesänä. Nenä vuoti, kuin Vanhasen sähköpostit lehdistölle ja nenä oli tukossa tai siis on tukossa, kuin aivoni, jotka yrittivät keksiä tähän kohtaan jotain näppärää mitä voisi verrata nenä tukossa olemiseen. Loppupeleissä kuukauden tapahtumat mahtuivat reiluun 600:n sanaan eli eipä tässä ole näköään ihmeitä tapahtunut. En kyllä maininnut mitään mitä työhommia olen tehnyt, mutta eipä se ketään kiinnosta, enkä minä teille jaksa kaikkea paljastaa. Pääasia, että tekemistä riittää helvetisti ja ehtiihän sitä sitten eläkkeellä oltaessa rannalla löhöilemään, pleikkarilla pelailemaan, skeittailemaan ja kaikkea muuta paskaa pyörittelemään. Minä olen Jaska ja haistakaa kaikki paska. Pysytään astialla.

Vitutuksen suurin ja mahtavin olomuoto.

Kesä on aivan oven takana ja tämän kevään viimeiset koulutehtävätkin pimputtelevat jo ovikelloani. Muutamia harjoitustöitä vaille koulun luoma vitutustila on muutamaksi kuukaudeksi valumassa unholaan, mutta voi tokkiinsa ei se vitutus siihen lopu, vaan niin paskalta näyttää, että tulee ensimmäinen kesä kymmeneen vuoteen kun ei ole töitä mitä painaa kesällä. Muistaakseni viimeksi joskus 12 – 13 –vuotiaana minulla oli kesälomaa, eikä huolen häivää töistä. Sen jälkeen olen ollut töissä joka kesä ja useana muunakin vuoden aikana. Viime kesäksikin olisi ollut kolmessa eri paikassa minulle töitä, mutta tänä kesänä ei yhdessäkään. Kesä vietetään perseaukisena ja perse palaneena. Tällä hetkellä sentään kiirettä pukkaa noiden kouluhommien kanssa, mutta ne kun laantuu, niin sitten täytyy keksiä puuhailtavaa. Sohvan kuluttaminen, kun minulle ei sovi, joten jotain muuta pitäisi keksiä.

Ensi kuussa täyttää minun isäukkeli puolikkaan satasen verran vuosia ja hurjia juhlia täytyy lähteä juhlimaan/juontamaan Utsjoelle porojen ja jääkarhujen sekaan. Papparainen alkaa päästä pikku hiljaa miesten ikään. Itse en ole edes neljännes sataan vielä päässyt, eikä minulla ole sinne kiirekään.

Rupesin miettimään kesän kiireitäni ja aluksi ei tullut mieleen kuin papparaisen synttärit ja Ilosaarirock. Ilosaarirock on joka kesäinen pakollinen tapahtuma, jolloin voi palata kotiseudulle rokkaamaan ystävien kanssa. Kotiteollisuus, Maj Karma ja Disco Ensemble ovat ne tärkeimmät bändit, joita tänä vuonna pitää ainakin lähteä kuuntelemaan. Olen vaan pettynyt, kun ei tule yhtään kovaa ulkomaalaista bändiä esiintymään.
Tämä päivä on mennyt hakiessa taas vitutuksen suurinta ja mahtavinta olomuotoa, jonka olen omasta mielestäni löytänyt. Parempi olla kirjoittamatta siitä sen enempää, koska en pysty sitä sanoiksi muotoilemaan, vaikka kuinka yrittäisin. No tuleepa ainakin tänne kesällä blogiin avauduttua, jos muuta tekemistä ei siunaudu.