Ruotsalainen päänahka jäi haaveeksi

Maanantaiaamun urakka Suomen leijonille piti olla selkeä. Viedä ruotsalaisilta päänahka ja ottaa suora paikka puolivälieriin. Suomalaisista yksi pelaaja yritti ottaa ruotsalaisilta päänahkan, kun Joni Pitkänen niittasi jotain Jöörän Svenssonia päähän. Siitä napsahti 5 + suihkukomennus. Ruotsi vei peliä siihen tahtiin, että Pitkänen ajatteli jo aikaisemmin lähteä suihkuun vähän jäähdyttelemään. Mielestäni voisi jättää tuollaiset niitit grillijonojen tappeluihin ja yrittää keskittyä pelaamaan sitä mustaa kumilimppua, vaikka ei pärjäisikään. Suomen leijonien ylistetty ylivoima oli yhtä lailla surkeaa, niin kuin muukin pelaaminen. Kyllähän sitä ylivoima heikompia joukkueita vastaan toimii, kun tasakentällisinkin pelaaminen on kuin ylivoimaa. Vastustajaksi kun saapuu Ruotsin poijjat, niin leijonat vaan pyllistää ja ottavat vastaan ruotsalaisen selkäsaunan, jota itse en haluaisi kokea. Suomen paskuutta kuvastaa parhaiten ehdottomasti se, että kolmannen erän kirjoittelin tätä juttua blogiini mieluummin kuin katsoin peliä. Suomen pelin parasta antia oli muutama Kiprusofin pelastus ja Filppulan aktiivinen alivoima pelaaminen, mutta Ruotsi oli selkeästi parempi TAAS! Seuraavassa pelissä ei ole enää varaa hävitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.