Leijonat pureskelee jenkkiä
Suomen peli Tsekkejä vastaan alkoi pikku hiljaa näyttää jo siltä mitä sen pitäisi Olympiatasolla olla, mutta maalinteko voisi olla hieman terävämpää. Miettisellä oli muutama unelmapaikka, josta limppu olisi pitänyt heittää verkon perille tai vaikka sinne kuuluisaan ylämummeliin. Tänään illalla vastaan tulee kisojen parasta kiekkoa pelaava Uu Es Aa, jolla sattuu olemaan myös kisojen nuorin joukkue. Jenkkilässä on tajuttu jättää papparaiset vanhainkotiin haaveilemaan niistä ylämummoista. Suomen joukkueessa alkaa olla lähelle nelikymppisiä ukkeleita, mutta eipä ole ketään parempaakaan tilalle heittää, joten joutuu Teukka Salama, Tupu, Hupu ja Lupu jahtaamaan ylämummoja samalla kuin taistelevat uuden mantereen junnuja vastaan.
Rekisteröityneitä pelaajia on Yhdysvalloissa reilu puoli miljoonaa ja Suomessa on reilu 63 tuhatta. Jo tältä näkökulmalta katsottuna, ei tarvitse miettiä miksi on ollut varaa jättää papparaiset kotia. Taitaapa Jenkkilän pojilla olla myös valtiossaan tuota pinta-alaakin minne pelaajia ripotella. Suomi ja USA ovat kohdanneet jääkiekon parissa 95 kertaa. Näistä kerroista Suomen jellonat ovat poistuneet voittajana 45 kertaa ja USA 34 kertaa. Olympiatasolla tilastot ovat kuitenkin USA:n puolella voitoin 6 – 3. Yllä mainitut tilastot voi kuitenkin heittää romukoppaan, kun ilta kympiltä tipahtaa musta kuminen läpyskä jäähän keskellä hyistä taisteluareenaa. Tällöin kaikki tilastot ja spekulaatiot ovat täysin turhia, koska kahden taitavan ja taistelevan joukkueen välillä ratkaistaan, kumpi pääsee askeleen lähemmäksi tavoitettaan eli kultaista mitalia. En rupea heittämään omaa arviotani, koska olen sen tehnyt jo 10 päivää sitten täällä blogissani. Eli Suomen pitäisi näiden veikkauksien perusteella humahtaa finaaliin ja Kanadan pitäisi jyrätä Slovakian ylitse Suomelle vastustajaksi. Tässä ei auta kuin yrittää uskoa tähän ajatukseen ja tämän vuorokauden vaihteessa Suomen Jellonien kohtalo on ratkennut. Naikkosjellonat näyttivät jo mallia, kuinka mitali otetaan talteen. Ukkojellonat vois pistää pari astetta kirkkaammaksi.
01.03.2010 klo 13:02
Ei se tuo juniori ymmärrä jääkiekosta mitään. Meinasi että papparaiset voittavat usan juniorit. No se nähtiin rankemman kautta. Kuitenkin tuli tronssia leijonille, joten sillä hyvä.